CWT:n Price Tracking tarjoaa säästömahdollisuuksia myös varauksen teon jälkeen

Teknologian avulla olemme kehittäneet uuden palvelun asiakkaillemme lisäsäästöjen saavuttamiseksi. Lähiviikkojen aikana uusi CWT Price Tracking tulee osaksi palveluamme myös Pohjoismaissa.

CWT Price Tracking monitoroi kaikki jo tehdyt lento- ja hotellivaraukset ja tunnistaa säästömahdollisuudet.

Palvelu on erittäin yksinkertainen. Price Tracking -teknologia seuraa jatkuvasti hotellien ja lentojen hintoja vertaillen niitä jo olemassa oleviin varauksiin. Kun Price Tracking löytää samat palvelut edullisemmalla hinnalla, CWT peruuttaa olemassa olevan varauksen ja tekee uuden varauksen löydetyllä, edullisemmalla hinnalla. Asiakkaamme saavat näin saavat parhaan mahdollisen hinnan – ja säästävät.

”Tämän teknologian avulla voimme saada aikaan jopa kahden prosentin säästöt matkailukuluissa, mikä on merkittävä summa mille tahansa yritykselle, jolla on runsaasti liikematkustusta,” sanoo Patrice Simon, CWT:n tuotekehityksen teknologiajohtaja. ”Mikä parasta, koko prosessi on pitkälti automaattinen ja toimii taustalla kellon ympäri. Näin säästöjä syntyy päivittäin.”

CWT testasi Price Trackingia Yhdysvalloissa, ja testit onnistuivat erittäin hyvin. Koejakson aikana se mahdollisti jopa 2 prosentin säästöt matkakuluissa. Muualla maailmassa säästömahdollisuudet ovat vielä suuremmat, sillä Yhdysvaltoihin verrattuna tarjonta on hajanaisempaa niin Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa kuin Aasian ja Tyynenmeren alueellakin.

Tällä hetkellä CWT:n työntekijät uudelleenvaraavat manuaalisesti yhden kahdestakymmenestä lennosta tai hotellista halvemman hinnan löydyttyä.

Kysy lisää uudesta palvelusta omalta Program Manageriltasi CWT:ssä.

 

Avainsanat: , ,